Hiekkoin tila

Hiekkoin Tila sijaitsee Suomen kauneimmaksi valitussa Kangasniemen
kunnassa, Vuojalahden kylällä Puulaveden rantamaisemissa.

Hiekkoin tila on ostettu sukumme haltuun huutokaupassa jo vuonna 1888. Nykypäivänä tilan peltoja viljellään viidennessä polvessa ja kuudeskin sukupolvi on jo mukana työn touhussa. Tilan tärkein viljelykohde on peruna ja sen myyntiin viljelyllä on kolmen sukupolven perinteet.

Perunan ohella tilalla viljellään myös heinää ja viljaa viljelykierron takia. Hiekkoin Tilan pellot ovat hiekkaisia, perunanviljelyyn hyvin soveltuvia. Sadetus onnistuu järvestä.

Perunaa myydään suoraan tilalta ympärivuotisesti. Kangasniemen torilla myyntiautossamme voi asioida kesäisin, myynti siellä alkaa juhannuksen tienoilla ja jatkuu koulujen alkamiseen. Tilan perunoita toimitetaan suoramyyntinä myös paikallisiin yrityksiin, lähikauppaan ja yksityistalouksiin.

Jotain Hiekkoin Tilan perunoiden laadusta kertoo se, että niitä viedään tuliaisiksi ympäri Suomea!

Ota yhteyttä ja osta meiltä laadukkaat, maukkaat perunat!

Hiekkoin Tila